Osa 3: Sekavaa seuranhakua

 Matka väsytti niin runsaasti, että Minna jäi nokosille eteiseen samantien.
 Kohta oli kuitenkin ruvettava taas touhuamaan, Roverin hoitaja ei ollut pitänyt kuppia tarpeeksi siistinä.
Lisäksi kämppä oli jätetty aivan hirveään kuntoon. Sama mamma ei varmasti tulisi töihin enää uudelleen!
Lisäksi mamma oli harrastanut jonkinlaista seurustelutoimintaa Minnan talossa matkan aikana ja yksi seuralainen löytyi vessasta nukahtaneena pöntölle. Minnalla ei ollut muutakaan ruokaseuraa, joten hän kutsui papparaisen pöytään.
 Koko ajan oli laitettava ruokaa, siivottava, hoidettava koiraa ja tehtävä muitakin ylitsepääsemättömän raskaita kotitöitä ja Minnaa väsytti. Mielessä pyöri ajatus miehen hankkimisesta kotitalouteen, joka voisi tehdä vähintään puolet kaikista asioista.
 Minna päätti taas kerran soittaa kahvimiehelle. Hänellä kuitenkin oli töitä, kuten aina, joten Minna lähti tapaamaan häntä taas kerran kahvilaan.
 Siellähän se murunen jo olikin!
 Talin (=kahvimies) oli kuitenkin niin kiireinen, että Minna päätti odottaa vuoron loppumista nauttimalla hyviä kahveja kaverialennuksella ilmaiseksi.
 Odottavan aika oli pitkä ja Minna harhautui puhumaan jopa työstä.
Nälkäkin kurni mahaa, joten hän päätti testata kahvilan ruokatarjontaa ensimmäistä kertaa ikinä.

Tarjoilija saapui kysymään tilausta. "Haluaisin oikeastaan huulipunaa, muttei sitä taida olla täällä?"
Lopulta Minna tyytyi kuitenkin johonkin liharuokaan, joka oli ihan menettelevää.
Vessassa hän kulutti vielä aikaansa juttellen koruista, muttei jaksanut taaskaan odottaa kahvimiehen vuoron loppumista vaan lähti kotiin.
Kotona kadulla patsasteli vihreä ihminen, joka oli tietysti kutsuttava sisälle.
Minna tarjosi vieraalle vihreältä lemuavia leipiä, muttei hän halunnut syödä. Minnalle kyllä maistui.
Seuraan liittyi myös outo irokeesimies.
Minnalle leivät kelpasivat.
Kunnes oli lähdettävä töihin. Minnaa harmitti kun ei ollut tajunnut Roverin haisevan todella pahalta, eikä nyt kerkiäisi sitä pestä. Kaikki aika oli mennyt juustoleipien syömiseen.
Töiden jälkeen oli onneksi aikaa pestä Rover ja viettää sen kanssa hieman laatuaikaa.
Kunnes juustoleivät taas houkuttelivat!
 Omnomnomnom.
 Puhelinsoitto keskeytti juustoleipäilyt. Joku kummallinen heebo pyysi Minnaa hattujuhliin, jossa jokaisen olisi käytettävä sinistä tötteröhattua, mutta Minna vastasi heti topakasti vihaavansa nimenomaan sinisiä tötteröhattuja ja sulki luurin.
 Pian torjunnan jälkeen häntä kuitenkin kadutti kun jäi paitsi sosiaalisesta kanssakäymisestä ja päätti soittaa kahvimiehelle.
 Suurena yllätyksenä kahvimiehellä ei taaskaan ollut aikaa, joten Minna päätti mennä aikaisin nukkumaan.
 Aamulla virkeänä kerkesi leikkiä Roverin kanssa.
 Ja sisällä vielä lisää, kun Minna muisti että oli vapaapäivä.
 Vapaaillan kunniaksi baanalle!
Moro!

Read more...

Osa 2: Karkumatka

Rahaa oli juuri sen verran säästössä, että pieni pakoreissu oli mahdollinen. Ennen lähtöä Minna puunasi kämppänsä kuntoon, jottei tarvitsisi hirveään sotkuun palata.
 Ja yölennolla lämpimään!
Aamulla oltiinkin jo perillä lämmössä ja kohteessa odotti suuri yllätys! Kahvimies!
 Enemmän Minnaa kuitenkin kiinnosti ruskettuminen, joten hän suuntasi samantien rannalle.
 Ja pyysi kahvimiestä ottamaan hänestä kuvia paratiisissa.
Hieman tuli liikaa otua auringossa, mutta mitä siitä! Rusketukseksi se muuttuu!
Minna ei jaksanut olla paikallaan. Iltamyöhään hän suuntasi oppaan luokse ja keskusteli tämän kanssa harrastusmahdollisuuksista.
Seuraavana päivänä hän päivitti tietojaan myös muiden matkailijoiden kanssa.
Vinkkejen perusteella Minna päätyi niinkun eksoottiseen vaihtoehtoon kuin sauna :D.

Iltaisin käytiin kylillä hyppäämässä ja välillä Minna hyppäsi myös ihanan miehensä syliin koska oli vaan niin innoissaan lomamatkasta.

Lomailuun kuului rentoilua riippumatossa.
 Sekä yhteistä intiimiä aikaa sisätiloissa.
Ja ulkona!
 Minna kuitenkin kyllästyi tällaiseen hempeilyyn ja päätti lopettaa loman jo pari päivää etuajassa.
Kotiin hipsittiin kaikessa hiljaisuudessa.

Read more...

Osa 1: Minnan toinen tuleminen

 Tässä on Minna, tarinamme sankari.
 Hänen lemppariharrastuksiinsa kuuluu spontaanisti kaiken kiikarointi.
 Sekä spontaanisti kaiken elävän ja karvaisen silittely.
Kivaa koiraa silitellessään Minnan pihaan saapui nörtti, jolla oli vaaleanpunainen lahjapaketti mukanaan. Hän oli kuitenkin liian ujo ojentamaan sitä Minnalle suoraan, joten hän pudotti sen maahan ja juoksi karkuun kauhistunut ilme naamallaan.
Onneksi kohta pihalle tulvi muitakin simejä, jotka eivät olleet yhtä ujoa sakkia.
Kaikki kyselivät kehuivat kauniin valkoista koiraa, eikä Minna voinut vastustaa koiraa, josta kaikki niin pitivät. Hän päätti pitää pannattoman elukan itsellään.

Minna päätti pyytää vieraansa sisään ja  esitellä heille asuntuaan. Eräs mies meinasi kuolla nauruun kun näki Minnan sisustuksen.
 Minna suutahti tästä ja päätti näyttää että hänestä ja hänen talostaan olisi jotain hyvääkin sanottavaa. Kokkaus alkakoon!
Tulipalohan siitä syntyi.
Mutta tulipalon ansiosta Minna pääsi sentään juttusille palomiehen kanssa, ihan komea tapaus!

 Palomiehen ohjeiden mukaan Minna päätti tutustui seuraavaksi kodinkoneidensa käyttöohjeisiin.
Kirja kuitenkin kyllästytti hyvin pian sekä ruma miesseura kotona, joten oli aika soittaa taksille ja lähteä tutkimaan sinkkutarjontaa.
 Komealta baristalta piti pyytää monta kuppia kahvia, jotta pääsi juttusille. Kahvimies olisi täydellinen Minnalle, sillä hänellä oli unelmana perustaa kahvila.
"Ootsä joku vanginvartija?" Minna kyseli kummalliselta oliolta joka tukki hänen tiensä kahvitiskille.
Kahvimiehellä oli liikaa asiakkaita, ja kellokin alkoi näyttää liikaa, joten Minna päätti vilkutella itselleen taksin.
Iltasuihku.
 Ja nukkumaan pariksi tunnuksi.
Kunnes oli aika lähteä yötöihin!
 Minnalla oli tapana ottaa iltaisin muutaman tunnin päiväunet ennen töitä, jotta pysyy hereillä.
Ja töihin matka käy.

 Työpäivien välissä aika meni siivoamalla.
Töiden jälkeen hän oli aina niin väsynyt, ettei jaksanut siivota edes astioita pois pöydästä, joten se oli hoidettava iltapäivällä.
Siivoukseen kyllästynyt Minna päätti vapaapäivänään piristää itseään ja soittaa sille komealle kahvimiehelle mutta eihän hänellä ollut puhelinnumeroa!
 Oli siis pakko lähteä juuri avattuun kahvilaravintolaan, jossa Minna epäili miekkosen työskentelevän.
 Siellähän se!
Minna hyppäsi suoraan tiskin taakse ja alkoi lirkuttelemaan. Kipinät lensivät puolin ja toisin.
Miehellä kuitenkin oli läjäpäin muita asiakkaita, joten Minna meni sillävälin syömään.
 Ja keskustelemaan kahvikupposen kanssa taiteesta paikallisen neulontakerhon johtajan kanssa.
 Minna ei kuitenkaan jaksanut odottaa miehen työvuoron loppua, joten hän päätti lähteä kotiin.
Aamulla hän koitti soitella miehelle, jonka puhelinnumeron oli nyt jo saanut, muttei kuulunut vastausta.

 Moneen päivään Minna ei tavoittanut kahvimiestä ja joutui nauttimaan illallisiaan tylsien naapureiden kanssa. Toinen ei tykännyt mistään eläimistä ja toinen oli todella kiintynyt erääseen naapurinmieheen ja puhui tästä jatkuvasti. Minna ei jaksanut kuunnella kumpaakaan.
 Usein hän vain istui sohvallaan ja mietti miksei mies vastaa.
 Eläimiävihaava naapuri toi Minnalle myös usein vangittuja perhosia, koska Minna oli sanonut tykkäävänsä eläimistä.
 Eräänä päivänä simssiä pelatessaan Minna päätti, että jotain vaihtelua oli saatava. Rover aisti innostuneen ilmapiirin ja tuli ihmettelemään.
 Minna teki hieman tutkimustyötä.
 Ja jutteli asiasta Roverin kanssa.
Kunnes se oli päätetty: tästä sotkuisesta oravanpyörästä ilman kunnon seuraa on päästävä pois!

Read more...

  © Blogger template Shush by Ourblogtemplates.com 2009

Back to TOP