Minnan painokriisi - osa 5

 Minnan elämään oli viime kuukausina kuulunut Stadin menomestoja kolutessa, Ensiota tapaillessa, asuntoa sisustaessa, kissojen kanssa leikkiessä sekä töitä tehdessä myös jonkin verran syömistä. Vinkkiä baaritiskeistä kaukauna pysymisestä hän ei ollut ottanut kuuleviin korviinsa ja tänäkin normaalina iltana Minnan löysi paikallisesta pikkukapakesta juurikin tuolta tiskintakaa ja oikein pukeutuneena. Hän oli ystävystynyt baarimikon kanssa ja tuurasi tätä välillä.
 -Täältäkin pitäisi saada pirtelöitä kermavaahdolla, Minna jakeli neuvojaan kun oikea baarimikko saapui taas töihin.

 Minna kävi heittämässä kuppilan takakujalle vähän ruoanjätteitä paikallisille elukoille ja palasi sitten sisään.
 Sillä hän oli viimeaikoina kärsinyt todella pienestä rakosta! Vessassa oli juostava lähes koko ajan!
 Vessassa Minna tapasi naisen nimeltä Varpu, joka oli Ension hyvä ystävä lapsuudesta. Naiset juttelivat mukavia ja Varpu kyseli jos he taas joskus lähtisivät ulos kimpassa. Minna selitteli että on ollut viimeaikoina niin väsynyt että taitaa pitää hieman taukoa yöjuoksuista. Varpu käski Minnan soitella kun väsymys menee ohi.
 Oikeastaan Minna ei edes enää oikein viihtynyt näissä paikoissa, Ensio oli aivan riittävä poikaystävä hänelle tällähetkellä, joten ei voinut edes iskeä uusia. Ehkä tämä ei ollutkaan se harrastus joka täydentäisi elämää tarpeeksi.
Minna päätti lähteä ajoissa kotiin, vaikkakin yksi mies koitti häntä matkalla pysäyttää ja pyytää sisälle drinkille, mutta Minna kertoi menevänsä mieluummin kotiin tuijottamaan teeveetä. Oikeasti hänellä ei ollut teeveetä.










 Seuraavana aamuna ikkunasta näkyi valkoista mönjää, LUNTA!
 Talventulon oli kyllä huomannut ainakin ruokahalussa, simien alitajuntainen tarve kerätä rasvakerrosta jotta talvesta selvittäisiin. Minna hoisi tämän jalon tehtävän yleensä valmisaterioilla ja muulla roskaruoalla, koska oli todella laiska kokkaamaan ja myös erittäin kiireinen ja väsynyt kaiken juhlimisen jälkeen.
 Minna kurkkasi peilistä ja huomasi vyötärölleen kertyneen ylimääräistä ainesta, hiton talvi! Asialle olisi heti tehtävä jotakin, muutenhan Ensio kyllästyisi häneen aivan pian!
 Soitto taksille, jonka numero oli jo asetettuna hänen pikavalintaan, kun Minna oli tajunnut että täällä kaupungissa sai tuoda lemmikkejä kaikkialle, hän päätti ottaa kissat mukaan myös salille. Minna ei tuntenut kaupunkia vieläkään kovin hyvin ja pyysi taksikuskia viemään heidät salille.
 -Aika pramea rakennus! Saakohan täällä edes treenata ilman jotain vip-passia!
 Minna käveli sisään ja asteli huoneeseen josta kuului rytmikästä musiikkia, aerobkickiä ehkä. Salissa kuitenkin oli pelkästään DJ miksauskoppinsa takana ja pari tanssijaa.
 Minnalle kerrottiin tämän olevan tanssisali ja joka viidestoistaminuutti alkoi tanssikilpailu! Minna piti tanssimisesta, joten hän päätti jäädä vähän jorailemaan, kuluttihan sekin kaloreita!
 Monta tanssikisaa hävittyään Minnalle kerrottiin että yläkerrasta löytyisi ihan tanssitunteja.
 Balettitunnilla oli vielä tilaa, joten Minna otettiin mukaan kokeilemaan aivan ilmaiseksi. Tiukassa treenivaatetuksessa vatsamakkarat näkyivät paljon selkeämmin!
 Tanssitunnin jälkeen Minna eksyi vielä kokeilemaan musiikinmiksailua, kun sitäkin sai tehdä ilmaiseksi.
 Minna päätti lähteä kotiinpäin, muttei löytänyt ulko-ovea tästä sokkeloisesta talosta. Eräänkin oven takana pultsari soitti viulua.
 Viimein ulko-ovi löytyi ja Minna oli tyytyväinen.
-Eihän tämä kuntosali ollut, mutta tanssiminen se vasta hyvää liikuntaa onkin! Prameat on joo tilatkin, joten saatanpa tulla joskus vielä takaisin!
 Kotona hän ahmi vielä laihdutus ja terveellinen elämä-kirjallisuutta ja sai hyvän vinkin kotiin tilattavista apuvälineistä.
Äkkiä vaan nettiin tilaamaan! Hänellä oli sitäpaitsi kohta synttäritkin, joten joku kiva lahja olisi ihan paikallaan!













 Seuraavana päivänä olo ei enää ollutkaan innostunut ja motivoitunut laihdutusprojektia kohtaan, niimpä Minna päätti soittaa Ensiolle.

-Yhyy, oon oikeesti ku pilvi, pyöree, iso, kuhmurainen ja koko ajan leviävä!
-Älähän höpötä sielä, nyt tarviit piristystä ja me lähetään ulos! Taksi hakee sut puolen tunnin päästä, pusipusi!
-Noh, kai sitä voi TAAS lähteä ulos, Minna mutisi puhelun jo katkettua.
 Paikan päälle tultuaan Minna näki ensitöikseen Ension juttelevan varsin läheisissä tunnelmissa jonkun toisen naisen kanssa.
 -Moi muru! Toi oli vaan Anna meiltä töistä, juteltiin alkavasta tehdaspäästöjenpuhdistusprosessista, Ensio selitteli.
 -Sitäpaitsi jos muka oot lihonnu niin hyvältähän se näyttää! Tällä pilvellä on ainakin aikaa muhkeet tissit! Ensio kehaisi.
Minnaa hymyilytti, eihän tuollaisen kaunopuheen jälkeen voinut olla vihainen.
-Mutta pilvetkin tarvitsisivat takin talvisin! Ensio koulutti.

 He suuntasivat sisälle jottei Minnan tarvinnut palella kauempaa, ainakin paikka oli pirtsakan näköinen.
 Ensio oli suunnitellut keilailua ja syömistä.
-Ajattelin että tämmöinen vähän liikunnallinen tekeminen voisi olla mieleesi, palaahan tässä kaloreitakin!
Minnalla oli vähän huonoja kokemuksia keilahalleista viimekerralta, mutta nyt hänellä oli Ensio suojelemassa.

 -Taidan tilata perunamuussia ilman voisilmää, Minna selitti heidän siirryttyä ruokailun puolelle. Ensio tilasi pihvin, perunoita ja salaattia.
 Pian tarjoilija jo saapuikin ruoat kourassaan, mutta horjahti ja tiputti salaatit suoraan Minnan niskaan!
 Minna oli tilanteesta lähinnä huvittunut ja oikeat ruoat saatuaan he nostivat maljan salaateille niskassa!

He juttelivat täydellisestä suhteestaan pitkään ja lopettivat iltansa julkiseen suudelmaan. Aika ällöttävää, kuten tapettikin.

Lähetä kommentti

Hei, jos haluat, voit jättää kommenttikenttään sanoja käytettäväksi tarinan jatkossa!

  © Blogger template Shush by Ourblogtemplates.com 2009

Back to TOP