Joulukuun kahdestoista

Nyt tulee aika kaamee uutinen! Tässä on loput harlekiinit joita on valmiiksi kirjotettu! Pyydänkin siis, että tänne voisi kommenteilla/mulle facebookissa tiputella juonenkäänteitä sekä uusia randomeja sanoja, joilla jatkaa tarinaa! Onks joku muu huomannu ettei tässä tarinassa oo kauheesti järkeä? :DD


Viimein kotona ja rauhassa, uusi Olivia kourassa, teemuki kädessä, undulaatti tyytyväisenä kaapin päällä ja rauhallinen musiikki soimassa taustalla. Hän oli kuullut että Olivia oli uudistunut ja aiheet olivat nykyään monipuolisempia, jopa miehillekin sopivia ja siltä näyttikin, heti kannessa yksi otsikoista kuului: "Haittaako sinua napanöyhtä tai muut karvat?" Riikka pudisti päätään ja tajusi heti ettei pitänyt lehden uudesta suunnasta. Onneksi lehdessä kerrottiin myös söpöistä mökkilomista järven rannalla, kaukana turmeltuneista betonilähiöistä ja saastuttavista moottoriteistä. Riikka mietti mitä kärsimystä olisi asua jonkun ison tien laidassa söpössä mökissä, joka vuosi vuodelta tummenisi pakokaasujen takia. Ajatus oli liian ahdistava ja Riikka vaihtoi sivua. Seuraava juttu kertoi hikoilemisesta, yksi, kaksi, kolme, NELJÄ aukeamaa hikoilemisesta joiden jälkeen oli vielä kahden aukeaman laajuinen juttu eri deodoranteista. "Testaa oma hikoiluprofiilisi!" loisti seuraavalla aukeamalla pinkeillä kirjaimilla, joissa oli kalanruotomaista designiä. "Eve ei pitäisi tästä fontista..." Riikka tuumi. Päättäväisesti hän kuitenkin ohitti monet muutkin mielenkiintoiset artikkelit mm. kaljuuntumisesta ja 3D-lasien synnystä, kunnes vastaan tuli erittäin pirteä artikkeli kääpiöhevosista.

"Greippiteetä, greippiteetä!" Huuteli undulaatti ja Riikka heräsi. Pirteä artikkeli ai ollutkaan niin pirteä etteikö hän olisi nukahtanut sitä lukiessa. Unissaan hän ratsasteli koiran kokoisilla kääpiöhevosilla ja pelkäsi että ne lyhistyisivät hänen alleen. Undulaatti lennähti kaapin päältä riipus nokassaan ja toi sen Riikalle. Riipus esitti laamaa eikä hän ollut ikinä nähnytkään sitä, sen piti olla Antonin. "Voihan kookospallo! Nyt sitäkin pitää nähä ainakin kerran jos se haluaa tän takasin. Salee tää on joku mongolialainen pyhä laama." Hän viskasi laaman sohvalle ja avasi telkkarin, josta tuli parhaillaan Bigbrotheria ja samassa Riikka tajusi nukkuneensa aika kauan. Hän surffaili kanavilla, mutta miltään ei oikein tullut mitään. BLING! sanoi facebook ja Iinalla oli asiaa.

Iina sanoo:
miten sen indiepojan kanssa meni? pysykö housut jalassa?

Riikka sanoo:
sen nimi on Anton ja se on mongolialainen

Iina sanoo:
TÄH?!? :D minkä sä oot bongannu?!

Riikka sanoo:
eikä pysyny housut jalassa! se oli mukava tyyppi vaan sen hetken kun vaatteet pysy poissa, aamulla mua vitutti se taas ihan saatanasti enkä meinannu päästä siitä millään eroon.

Iina sanoo:
vaikuttikse siltä et se ois vaan pillun perässä? eiksiinä muka ollu mitään kivaa? etkö haluu nähä sitä enää? :O

Riikka sanoo:
ei kyllä niin paljoa kiinnosta.. olihan sil aika kiva pippeli kyllä ja ohan se hyvännäkönen! se jätti jonkun mongoloidilaamakorunsa tänne, joten pitää kai nähä sitä vielä jos se haluaa sen takasin.

Iina sanoo:
tiiätsä, mä haluisin marsun.

Riikka sanoo:
aijaa? :D mistäs toi nyt tuli? mä haluisin uudet kuulokkeet.

Iina sanoo:
no siiskun haluisin jonkun pikkusen eläimen jota vois silitellä ja hevonen on liian suuri!

Riikka sanoo:
Iina, ootsä nyt lukenu vähän liikaa? tuntuu et sun aivot on pikkasen pehminny!

Iina sanoo:
oon mä lukenu aika paljon kyllä, mut äää, täytyy lähtee ostaa discopalloa! ne on alennuksessa nyt tiimarissa ja haluun semmosen!

Riikka pudisteli päätään ja päätti ettei koskaan menisi yliopistoon jos siellä pää pehmiää noin radikaalisti. Tietokoneen yllä kellui kaunis pyllykortti, jonka hän oli saanut kreikasta. Yhtäkkiä jostain iski muisto alastomista miehistä ja banaaneista viime kreikkareissulta ja hänelle tuli suunnaton halu lähteä selaamaan hotelleja. Jos vaikka ensikesänä pääsisi taas matkustamaan tanssimaan ja baareilemaan kreikkaan tai jonnekin muualle lämpimään! Hotelleja mainostettiin jokaista parhaaksi joka kaupungista löytyy ja Riikka kyllästyi tähän valheelliseen mainontaan hyvin nopeasti ja avasi googlen. "w h a t   s h o u l d  i  do  t o n i g t h" hän kirjoitti hakukenttään ja odotti vastauksia. Siellä ehdotettiin Vantaata joten Riikka päätti suunnata kulkunsa Vantaan yöelämään. Hän pesi naaman ja laittoi rasvaa mömmöpurkista, jonka oli saanut testattavaksi luokkalaiseltaan Annelilta. Anneli oli nauranut että kyseinen mömmö on tehny ötököistä ja muikuista ja se parantaa kaikki iho-ongelmat! Jopa selluliitti lähtee karkuun alta aikayksikön! Adam&Santtu soi taustalla Riikan laittaessa hiuksiansa ja miettiessä ettei tätäkään artistia tuntisi, jollei tuntisi Villeä, joka iloisesti soitteli kitaraa soivalla raidalla. Jeesus, siunaa nämä lihapullat... pärähti taas taskusta soimaan. "Kappas, Jaakko, moooooi" Riikka vastasi. Jaakko selitti leiponeensa hyvää porkkanakakkua, mutta tehnyt taikinan vahingossa viisinkertaisena ajatuksissaan matematiikan luennon jälkeen. Nyt sitä on aivan liikaa ja kaikkien pitäisi tulla syömään. Riikka selitti ettei millään kerkeisi, koska oraakkeli kertoi hänelle, että Vantaalla oli tänään oltava. "Poimi jotain hippei sieltä tein naapurista syömään tai vaikka koiria!" Riikka neuvoi ja sulki luurin. Hän oli valmis lähtöön ja nakkasi vielä appelsiinin laukkuun matkaevääksi luoden haikeita katseita huopatossuja kohti, jotka hän olisi halunnut laittaa jalkaan korkokenkien sijasta. Vaikka intuitio sanookin että huopatossut, järki sanoo että tuplaviskin jälkeen huopatossut jalassa voisi näyttää aika turistilta, vaikka sitten olikin kyseessä Vantaa.

Read more...

Joulukuun kymmenes & yhdestoista

Hihi unohin, joten tulee nyt samassa! Ootte saanu jo niin monta kertaa etuajassa näitä ettei saa valittaa nyt!


Juna Tampereelle lähestyi uhkaavasti, eikä Riikka vieläkään tiennyt, että lähteäkö käymään kotona vai ei. Äiti haluaisi nähdä undulaatin, mutta olisi mukavampaa pysyä vain Helsingissä rauhassa. Hän päätti lähteä kotiin kantamuksineen, undulaatillekin olisi mukavempaa tottua ensin omaan kotiinsa, ennenkun sitä lähdetään roudaamaan kylille. Hän saapui bussipysäkille ja kerrankin hänen bussinsa oli juuri valmiina lähtöön. Mukava kuski näki pienehkön naisen suurien kantamuksien kanssa ja nousi ratin takaa auttamaan Riikan kantamuksineen bussiin. "Minulla on suolavesiakvaario, tai siis merivesiakvaario jos haluat joskus tulla sitä katsomaan!" kuski kertoi ja antoi käyntikorttinsa. Jo oli aikoihin eletty, bussikuskeilla käyntikortit. Bussi lipui parkkipaikan yli ja undulaatti päätti ottaa torkut. "Mitenhän linnut pystyvät nukkumaan tuollaisessa keinussa" Riikka mietti itsekseen ja tarkasteli mainoksia bussissa. Yhdessä oli kirjamessujen ohjelma ja toisessa mainostettiin sokerittomia karkkeja, jotka parantavat hampaita. Jeesus, siunaa nämä lihapullat... kuului Riikan taskusta, puhelin! Hän ei ollut vieläkään tottunut tähän uuteen soittoäänen, jonka oli päättänyt vaihtaa ihan vain siksi, että kyseinen biisi soi hänen päässään koko ajan. Biisi soi suht kauan ennenkun Riikka sai puhelimen käsiinsä ja vastasi. "Moi! Ajattelin vaan, että voisitsä tuoda sieltä hesasta sitä ihanaa huulirasvaa joka on pinkissä purkissa sitkun tuut toijalassa käymään?" Puhelimen toisessa päässä oli hänen lapsuudenystävänsä Enni, jonka mielestä oli kaikista paras asia, että hänen ystävänsä asui niinkin suuressa metropolissa kuin Helsinki. Joka kerta Toijalaan mennessään Riikan oli tuotava kaikkea "merkkikamaa" kuten nyt tätä Bodyshopin vadelmahuulirasvaa. Sitä kun ei Toijalan ABCltä saanut. "Niin ja sithei, haluutko mun ipodin? En oikeesti oo tehny sillä ikinä mitään ja eikö sun soitin ollukin rikki?" "Joo tuon huulirasvaa ja voin ottaa sun ipodin, en kyllä varmaan osaa käyttää sitä! En kyllä tiiä että millon oon tulossa sinne seuraavan kerran, mutta ilmottelen sitten! Nyt on itseasiassa kiire.. oluelle!" Riikka vastasi. "Oluelle lounasaikaan?" Enni ihmetteli. "Nojoo yks Markus on vähän erikoinen persoona, itseasiassa ollaan menossa brunssille kera oluen." Riikka selitteli, vaikke oikeasti ollut nähnyt Markusta aikoihin, eikä kertaakaan käynyt tämän kanssa oluella, ehkä pitäisi käydä joskus ja brunssilla myös. "Ai että ihan miehiä, ihanaa! Kyllä siellä hesassa kelpaa, mut nojoo moi!" Enni sirkutti ja lopetti puhelun. "Ah nuo maalaiset..." Riikka huokaisi. Bussi lipui hitaasti eteenpäin ja Riikka vaipui ajatuksiinsa. "Silmät ovat sielun peili" sanoi eräs meikkimainos matkalla ja toinen mainosti Rieseneitä, vieläkö niitäkin oli olemassa! Äkkiä hän havahtui ajaneensa jo aikaa sitten pysäkkinsä ohi ja kiirehti painamaan nappia sormella. Bussista ulos päästyään hän kiroili keveästi ja näki toisesta suuntaa bussin lähestyvän, jolla hän pääsisi kotiin. Riikka ei yleensä juossut, ikinä mutta nyt hän ei jaksanut jäädä näiden kantamuksiensa kanssa matkalle yhtään pidemmäksi aikaa. Undulaatti valitti kovasta kyydistä, mutta he ehtivät bussiin juuri ajoissa. Riikka päätti ettei tällä kertaa ajattelisi mitään muuta kuin oikealla pysäkillä jäämistä.

Read more...

Joulukuun yhdeksäs

He kävelivät taas niin sateisella asfaltilla kohti bussipysäkkiä, Riikka kantoi laukkuaan ja Anton undulaattia häkkeineen. Riikka ihmetteli Antonin nopeita pieniä pysähdyksiä vähän välein ja oli kohdistanut omat aggressionsa Antoniin, kun tämä ei osannut tulkita hänen hienovaraisia vihjauksiaan painua hiiteen oikein jonka takia Riikka oli pakotettu roudaamaan matkalaukkua rautatieasemalle aivan turhaan. Niin ja ostamaan se pirun häkki sille linnulle. Antonin tökkivä kävely alkoi nopeasti ärsyttää ja Riikka tiuskaisi syytä näihin pikkupysähdyksiin. "No siis kato, täällä on jotain telttakeppejä vähän väliä. Kukahan näitä on pudotellu?" Anton ihmetteli ja osoitti yhtä keppiä maassa. Riikka pysähtyi ihmettelemään keppejä ja samassa mummo törmäsi häneen ja tipautti kassinsa maahan, joista levisi jos jonkinmoista tavaraa. Riikka kumartui ja alkoi keräämään tavaroita takaisin ja samoin teki Anton. Tavaroista Riikka päätteli mummon käyneen ostoksilla läheisellä kirpputorilla. "Onkohan se minun kalkulaattori vielä ehjä?" mummo kyseli hädissään. Anton vakuutteli laskimen vielä toimivan ja ojensi kassit mummolle kohteliaasti hymyillen. "Kylläpäs te nuoret nykyään niin komiasti tokellatte!" mummo kehui ja lähti matkoihinsa. Riikka ja Anton poimivat omat tavaransa, undulaatti huudahteli innoissaan kun matka jatkui ja pian pysäkki jo toivotti heidät vastaan suojaan taas uuden syyssateen alkaessa.

Viimein Riikka oli päässyt Antonista eroon vakuutellessaan että kävisi vain vessassa ennen junan saapumista eikä tarvitsisi sinne poikaa seuraksi. Onneksi Antonin päässä järki ei näköjään kovin nopeasti juossut, eikä tämä tarkistanut juna-aikatauluja eikä ihmetellyt miten Riikka pääsi käymään vessassa kaikkien kantamuksien sekä undulaattinsa kanssa, vaan lähti kiltisti kohtia kotia ja huikkasi soittelevansa pian. Riikkaa ärsytti pojan olemus suunnattomasti, ja toivoi ettei tämä soittelisi kovinkaan nopeasti. "Hei, onko sulla hetki aikaa?" vanhempi mieshenkilö kysyi ja pysäytti Riikan negatiiviset ajatukset. "Onhan mulla vaikka kaksi!" hän vastasi hieman sarkastiseen sävyyn. "No sepäs mukava, kun tuota minulla on semmoinen voileipäpuoti, Subway, en tiedä oletko kuullut, mutta ostin sellaisen juuri ja etsiskelisin sinne tuollaisia pirteitä ja iloisia nuoria tyttöjä työharjoitteluun! Otin selvää että täälläpäin nuo yläasteen työharjoitteluviikot olisivat tulossa kuukauden päästä ja ajattelin helpottaa muutaman nuoren taakkaa ja näin tulla tarjoilemaan töitä ihan kadulla!" Riikka ei tiennyt mitä sanoa. Ensinnäkin mies luuli ettei subeja tunneta, toiseksi hän luuli Riikkaa yläasteikäiseksi ja kolmanneksi, mitä vittua! Joku vanha mies kiertelemässä steissillä ja tarjoamassa lapsille töitä! Riikka mietti että pitäisikö miehestä käydä kertomassa vaikkapa jollekin vartijalle, vai lähtisikö vaan pois tilanteesta. Laiskuus voitti ja suuri luottamus siihen, että joku muu kyllä sanoisi miehestä jos se olisi tarpeellista. "Anteeksi nyt vain, mutta olen jo 22-vuotias, työharjoitteluni tehnyt ja olen kuullut ettei näissä... hmmm... voileipäpuodeissa saa tauoilla pelata edes x-boxia, joten luulen etten ole kiinnostunut!" hän tokaisi ja jätti miehen huutelemaan että mistä niitä x-boxeja saa ja mitä ne ovat.

Read more...

Joulukuun kahdeksas

Taas on aivan liian innokkaita lukijoita, joten täältä tulee kahdeksas aikasessa!

Aurinko paistoi isoista ikkunoista joiden eteen Riikka oli unohtanut vetää verhot yön kiihkeinä tunteina. Pää tuntui raskaalta kuin puuaita, eihän hän ollut juonut kuin lasillisen punaviiniä. Hän käveli huterin askelin ikkunan luo ja sulki verhot, jaloissa tuntui viime yön urheiluliikkeet.  Verhojen välistä hän näki lentokoneen, joka oli hiljalleen matkalla jonnekin kauas, tai niin hän epäili ja haaveili samalla lähdöstä lämpöön, pois koleasta syksystä. Hän säpsähti nähdessään Antonin loikoilevan sängyssään. Näin vieraat miehet eivät usein tehneet retkiä hänen sänkyynsä asti. Anton kuorsasi hiljaa ja samassa kännykkä surisi. Se oli Antonin ja se oli sängyllä, ettei poika itse kuullut sitä. Undulaatti havahtui siihen kaapin päältä ja alkoi lirkuttelemaan laulujaan. Riikka katsoi sitä tuimasti ja nosti sormen huulilleen kortoakseen linnulle, että tämän kannattaisi nyt mieluummin olla hiljaa. Kännykkä surisi edelleen ja Riikka mietti, pitäisikö se nostaa vai ei, pitäisikö sitä tutkia kun Anton ei huomaa.  Äääh! Pitihän tilaisuus nyt käyttää hyväksi! Riikka nappasi puhelimen hiljaa ja matkasi sohvalle tutkimaan löytöään. Puhelu kerkesi juuri loppua ja ruudulla luki Äiti. Suloista että äiti soittelee pojalleen viikonloppuaamuna, tai no.. päivänä, kello oli jo kaksi. Taustakuvana oli joku lapamatoa muistuttava valkoinen pötkylä ja raatokärpänen, erittäin ällöttävää. Kalenteri ilmoitti tälle päivälle muistutuksen, joka sanoi "keinukytkin". Näppäimien välissä oli karvoja. Samassa Riikka ja Anton havahtivat kadulta kuuluvaa musiikkia ja Riikka palautti puhelimen Antonin viereen, tämän ollessa vielä tokkurassa. Anton haahuili Riikan viereen ikkunalle alasti ja katsoi unisilla silmillään hiukset sekaisin kulkuetta, joka matkasi tietä pitkin mustissaan. "Hautajaissaattue" totesi Anton hajamielisenä. "Hautajaissaattue? ei varmasti ole, miksi ne soittaisivat musiikkia ja mitä häh?" Riikka ihmetteli. "Oon mä nähny noita aikasemminkin, se on joku uus trendi" Anton vastas ja lähti keittämään teetä. Riikka seurasi saattuetta vielä jonkin aikaa ja todentotta, viimeisenä lipui auto, jossa oli arkku sisällä. Mahtoi olla mahtava vainaja kun noin pitkä saattue ja oikein torvensoittajatkin. Myöhäistä se on nyt noin mahtipontisia saattueita järjestää kun ei ole niitä edes itse näkemässä.

Aamu oli ollut todella outo, Anton oli touhunnut asioita kuin kotonaan ja Riikka oli hölmistyneenä seurannut pojan toimia sivusta ja päättänyt sitten ilmoittaa, että hänen olisi lähdettävä muutaman tunnin päästä junalla käymään Toijalassa, joten Antoninkin pitäisi varmaan liikuskella pois päin. Anton tivasi että kuka undulaattia hoitaa, johon Riikka oli vastannut ottavansa sen mukaan, mutta Anton ei uskonut, koska ei nähnyt sille häkkiä missään. Riikka hermostui ja selitti että aikoi käydä ostamassa sellaisen aivan kohta läheisestä Faunattaresta, koska ei ollut ennen matkustanut linnun kanssa ja hänen äitinsä oli hyvin kiinnostunut tyttärensä uudesta lemmikistä ja halusi nähdä sen. Lopulta Anton päätti lähteä Riikan kanssa samaa matkaa, joten hänen täytyi oikeasti käydä ostamassa häkki ja pakattava laukku matkaa varten, jonka oli keksinyt vain tekosyyksi.

Read more...

Joulukuun seitsemäs

Nyt tuleekin vähän pidempi pätkä!


"Italialainen soutuvene" Riikka luki uuden kahvilan kyltistä, kaikenlaisia nimiä sitä paikoille laitetaankin. Hän asui alueella, jossa oli panostettu abstraktiin taiteeseen ja paikkojen nimetkin yrittivät olla yhtä luovia kuin kivetykset jotka loistivat kaikissa sateenkaaren väreissä puiston polkujenkin reunoilla. Riikan mielestä värikäs koristus oli lähinnä piristävää vain harmaina maanantaiaamuina, mutta muuten hän olisi kaivannut enemmän jotain rauhallisempaa. Puistoonkaan ei voinut mennä rennolle kävelylle kun joka paikassa oli patsaita ja roskapönttöjä, jotka omalla eriskummallisella tavallaan muistuttivat miinantorjunta-aluksia taikka liekitettyä kana-annosta. Kaupan nurkalla hän katsoi äkkiä oikealle ja näki merenrannan, jolla oli viettänyt viime juhannusta, voi sitä kalapuikkojen määrää! He olivat ystävysten kesken nähneet paljon hyppiviä kaloja ja saaneet tästä oivan idean laittaa kalapuikkoja ruoaksi. Vieraita oli tulossa hyvin vaihteleva määrä, joten he olivat ostaneet 20pakettia kalapuikkoja ja niitä oli edelleen pakastimessa. Kaupan käytävillä kulkiessaan Riikka päätti jättää kanat sikseen ja laittaa pojalle kalapuikkoja ja samalla tarkastella tämän ilmettä. Oli hyvä testi syöttää uusille tuttavuuksille jotain outoa ja tarkkailla heidän reaktioitaan, se kertoi paljon ihmisen rentousasteesta! Riikka maksoi mehun ja siiderin ja lähti kävelemään kohti kotia. Joissain ikkunoissa oli jo adventtikynttilät, tai no, neljä kynttilää vierekkäin. Olihan jo marraskuun puoliväli.

Undulaatti laulahti iloisesti Riikan saapuessa ovesta sisään, se oli vissiin jo kyllästynyt indiepojan seuraan, tai ohjelmiin joita hän katseli innostuneena telkkarista. "Hei onko lintsillä semmosta peilitaloa kun esim särkkiksessä on?" indiepoika kyseli. "Ööö, en mä tiiä, jotain peilejä sielä kyllä on, mistä sulle nyt semmosta tuli mieleen?" Riikka vastasi. "Musta on aina niin hauska ottaa kuvia niitten kautta ja sitten tulostaa niitä kehyksiin pahanpäivän ja pahanmielen varalta. Ystävykset niissä kuvissa piristää aina!" Aaaw, Riikka oli ihastuksissaan tästä pojasta, joka oikeasti tulosteli kuvia kavereistaan kehyksiin. Ehkä hänkin voisi joskus päästä tämmöiseen kehykseen... "Tässä tuli äsken mielenkiintosta ohjelmaa lentokentistä, tässä oli yks semmonenkin jossa on niin lyhyt kiitorata et kokemattoman lentäjät saattaa vahingossa ajaa puskaan kun ei saa konetta nousemaan ajallaan." poika selitteli innoissaan ja Riikka ihmetteli mielessään että miksi kukaan tekee semmoista kiitorataa, mutta päätti jättää kyselemättä enempää, koska häntä ei ihan hirveästi lentokoneet kiinnostaneet. "Otatko vaniljateetä sillävälin kun laitan meille jotain syötävää?" hän kysyi sen sijaan. Poika nyökkäsi ja Riikka kaivoi kaapistaan mukin, jossa koira istui tuolilla ja toisen jossa oli lepakko, jolla oli vaaleanpunainen paita. Kaikenlaisia mukeja sitä piti kaapeissaan pitää, jottei ystävät luokkaantuisi, jotka tämmöisiä kammotuksia ostelevat lahjoiksi. Hän tarjoili teen pojalle ja itselleen ja antoi undulaatinkin maistaa mukistaan samalla kun suuntasi kulkunsa tietokoneelle. Poikaa se ei tuntunut haittaavan, hän oli aivan liian syventynyt typpioksideista kertovaan dokumenttiin. Ihan kun pojalla ei olisi ollut teeveetä koskaan, niin kiinnostunut hän oli kaikesta mitä sieltä ulos tuli. Riikka istahti mukavalle tietokonetuolilleen ja avasi facebookin, välillä hän kuuli teeveestä jotain sanoja, joita ei ymmärtänyt, kuten "hitausmomentti" tai "taivutusvastus". Poika ei näyttänyt siltä että olisi itsekään ymmärtänyt mitään, mutta katsoi silti lumoissaan tärkeilevän harmaantuneita jenkkiläismiehiä, jotka selittivät omia päätelmiään ainoina oikeina ja kertoivat omista apurahasäätiöistään, joihin voi sijoittaa ja tukea samalla tutkimusta. Facebookissa Riikka näki muutaman kivan nimen ja klikkaili näiden kanssa chatit auki.

Riikka sanoo:
mulla on täällä joku ihme indiepoika, joka meinas käydä muhun käsiksi siinä uudessa trendikahvilassa, mutta toin sen sitten tänne mun luo, jonka jälkeen sitä on kiinnostanu lähinnä vaan teevee ja toi mun undulaatti!

Iina sanoo:
indiepoika?! mimmonen, kerro?!
miks sulla on undulaatti?! häh!
kävi kiinni kahvilassa?1!? oikeesti?! kerro lisää!
toit sen sun luo!! uuuu! mitäs nyt?!+
mikä sen nimi on? siis indiepojan?

Riikka sanoo:
kerron tosta undulaatista joskus lisää, mut niin tapasin tän indiepojan kadulla, en muute oo kysyny sen nimee, ja sitten se heitti mulle numeronsa jonain ihme arvotuksena ja sit soitin sille ja sovittiin treffit.

Iina sanoo:
musta tuntuu et sun pitää vaan tarjota sille olut et se rentoutuu, nyt sitä jännittää niin paljon ettei se uskalla lähestyy sua.

Riikka sanoo:
ei mulla oo kun aikuissiideriä.

Iina sanoo:
luulen et se kelpaa aivan hyvin, ei se hermostuksissaan ees huomaa ja jos se on indiepoika niin ehkä se on niin persoonallinen ettei se ees juo olutta niinkun kaikki tavismiehet.

Riikka sanoo:
totta, no mä koitan, nyt se käyttäytyy kun mikäkin ameeba tai koira, joka on tehny jotain pahaa ja yrittää vaan pysyy huomaamattomana, ihme kun siitä ei jo irtoo karvoi tohon sohvaan.

Iina sanoo:
pidän peukkuja! kyl se hyvin menee!

Iinan peukutuksien ja rohkaisevien sanojen jälkeen Riikka kävi jääkaapilla hakemassa siiderit ja tarjoili toisen pojalle, joka oli jo tyhjentänyt teensä. Undulaatti tuli innoissaan hakemaan maistiaisia myös tästä nesteestä, mutta sitä Riikka ei halunnut linnulleen tarjoilla, onneksi se ei yltänyt tölkistä juomaan itse. Riikka istahti sohvalle pojan viereen ja hänen silmiinsä osui kuivattu kaunis ruusu, joka roikkui hyllynkulmasta. Siinä samassa häneen iski täydellinen tietoisuus siitä, ettei tämä poika tulisi ostamaan hänelle koskaan ruusua. Riikka ei tiennyt että mistä hän sen tiesi, mutta päätteli ettei tämä tuntemus ainakaan vienyt heidän suhdettaan eteenpäin. Hän hörppäsi siideriään ja aloitti: "Kuule, musta vähän tuntuu ettei meillä ole sitä tarvittavaa kemiaa.." "EI! Johtuuko tää nyt siitä että oon osaksi mongolialainen! Kävit varmasti ettimässä mut facebookista tossa äsken, voi ei, oon pelänny koko ajan että saat tietää...." poika vuodatti suurta salaisuuttaan. Riikka ei voinut kun nauraa tälle hullulle tilanteelle. "Eiiii, mitä? Siis kävin vaan hakemassa rohkasua kaverilta, kun sua ei tuntunu enää kiinnostavan mun seura ollenkaan. Ai että mongolialainen? Mitäs pahaa siinä on?" Riikka kyseli ihmeissään. "No mua on kiusattu koko lapsuus, sanottu mongoloidiksi, apinaksi ja alieniksi, en edes tiedä mitään Mongoliasta! Ja oon susta kiinnostunut! Oon vaan koko aika pelänny ettet halua olla mun kanssa missään tekemisissä heti kun saat tietää, että mussa on mongolialaista, näkeehän sen silmien muodostakin." poika selitteli. "Mun mielestä sulla on tosi suloiset ja lempeät silmät" Riikka sanoi ja otti poikaa kädestä kiinni. Aikaisempi ruusufiilis oli poissa ja hän tunsi suurta lämpöä poikaa kohtaan, joskin myös jotain pieniä mystisiä tuntemuksia, ehkä ne johtuivat sitten siitä mongolialaisuudesta. "Eikö sua oikeesti haittaa että olen osaksi mongolialainen?" poika kysyi ja puristi Riikan kättä hellästi. "Ei, ei sitten tippaakaan." Riikka vastasi ja hymyili. Pojan silmiin syttyi aivan uudenlainen ilon liekki, hän hörppäsi siideriään ja lähestyi Riikkaa hymyillen. Hän pysähtyi juuri ennen kun huulet koskettivat toisiaan, jolloin toisen silmiin pystyi vielä katsomaan, jolloin nenät tervehtivät toisiaan niinkuin eskimoilla oli tapana tehdä. "Olet todella kaunis" poika sanoi ja suuteli Riikkaa hellästi, mutta intohimoisesti. Suudelma tuli niin yllättäen, ettei Riikka osannut tehdä mitään, hän vain nautti kipinöistä joita suudelma aiheutti ympäri kehoa, samalla kun poika aloitti samanlaiset suudelmahelminauhat pitkin hänen kaulaansa kuin kahvilan vessassa. Poika alkoi riisua kauluspaitaansa samalla suudellen ja näykkien hellästi Riikan korvanlehtiä. Riikka epäili, ettei poika osaisi tuossa mielentilassa avata itse paitansa kahta viimeistä nappia, joten hän kumartui hieman eteenpäin, jotta ylettäisi nappeihin ja auttoi poikaa tässä prosessissa. Poika innostui tästä ja suuteli yhä kiihkeämmin, käyden välillä maistamassa myös huulia. Napinavausprosessista vapautuneet kädet lähtivät vaeltamaan pitkin Riikan selkää, niskaa, hiuksia ja kylkiä, ihanan hitaasti, mutta silti niin intohimoisesti. Pojan paita oli nopeasti poissa ja Riikka pääsi lepuuttamaan katsettaan kauniilla ja herkällä mieskropalla, juuri sellaisella jollaisen hän oli unelmoinut tulevalle aviomiehelleen. Riikka hiveli miehen litteää vatsaa, leveitä hartioita ja vei sitten molemmat kätensä miehen selän taakse ja veti tämän kiinni itseensä. Riikka tajusi samassa ettei edelleen tiennyt tulevan seksikumppaninsa nimeä ja punnitsi mielessään olisiko liian tylyä kysyä sitä nyt. Kumppani huomasi vaihtuneen mielentilan ja kysyi: "Onko jokin hätänä? Edetäänkö me liian nopeasti?" "Ei mikään hätänä, olet todellakin upea ja minusta tahti on aivan loistava! En tuota vain... noh, en tiedä mikä sun nimi on." Riikka sanoi ja naurahti pienesti. "Ai anteeksi, unohdan aina esitellä itseni! Olen Anton, päivää tai siis iltaa ja Antonia kiinnostaisi kovasti, että mitä täältä mekon alta löytyykään!" hän sanoi leikkisästi. Riikka naurahti ja avusti poikaa poistamaan mekkonsa. Anton ei voinut hillitä itseään nähtyään paljaat olkapäät ja ihanat rinnat, joita vielä peitti rintaliivit, hänen oli pakko aloittaa uusi suudelmakierros samalla kun Riikan teki mieli kiemurrella mielihyvästä. Hän mietti olisiko liian rohkeaa alkaa avaamaan Antonin housuja vielä, mutta päätti tehdä sen kuitenkin. Hän ojensi kätensä vyönsoljelle ja alkoi avaamaan sitä ja housunnappeja hitaasti. Anton työnsi kätensä rintaliiveihin ja tutustui niiden sisältöön hellästi puristellen ja nännejä silitellen.  Hänen kädenliikkeensä alkoivat nykimään kun hän tajusi Riikan avaavan housujaan. Ilmassa oli kitkaa niin pirusti, ettei Riikka ollut ennen törmännyt tämmöiseen ja vielä hetki sitten hän oli heittämässä poikaa ulos asunnostaan.

Read more...

Joulukuun kuudes

Sivustakatsojan silmin he näyttivät varmasti äidiltä ja pojalta. Riikka asiallisesti kävellen ja indiepoika hänen käsikynkässään iloisesti hyppelehtien ja osoitellen kaikkea liikkuvaa ihmeissään ja innoissaan. Riikasta tuntui koko ajan ettei ollut kovin hyvä idea tuoda tätä miestä kotiinsa, eihän hän tiennyt tästä veijarista yhtään mitään, muttei keksinyt itselleen muutakaan pelastusta unisex-vessatilanteesta. Toivottavasti ei pitäisi alkaa sänkypuuhiin, hänen kantapäänsä oli tällä hetkellä niin rupinen, ettei sitä kehtaisi näyttää kellekään, jos pitäisi sukat jalassa? Mikä idiootti oikeasti ajattelee jotain jalkapohjan rupea, samalla kun noin komea mies roikkuu käsivarressa ja on selvästi hyvin kiinnostunut hänestä ihan ihmisenäkin. Tuskin sitä ruvet haittaa. Pian he saapuivat Riikan kotitalolle oikean rapun kohdalle, jonka oven yläpuolella komeili koristekala, Kalmarinkuja, niinpä. Sisälle päästyään indiepoika heitteli päällysvaatteensa ja tavaransa pitkin poikin eteistä ja suuntasi kulkunsa heti vaatekaapille, jonka päällä undulaatti oleili. "Mulla olikin tätä jo vähän ikävä!" poika huudahti ja höri kädellään ylös toivoen että lintu haluaisi lennähtää hänen sormelleen. "Ai kiva, voit antaa sille vähän ruokaa siitä punasesta purkista jos haluat, se varmaan lentää sun kädelle jos teet niin" Riikka neuvoi siivotessaan pojan jälkiä, jotta eteisessä mahtui kävelemään. Hän ei itsekään ollut mikään siivousintoilija, muttei myöskään tykännyt kun ventovieraat asettuivat taloksi liian nopeasti. Poika näytti todella suloiselta istuessaan sohvalla undulaatti kädessään. Riikka päätti kaivaa pakkasesta viennetta-kakun, joka oli siellä odottanut tarpeeksi erikoista vierasta, johon sillä voisi tehdä vaikutuksen. Hän jätti kakun sulamaan pöydälle, ja päätti mennä tutkailemaan itseään peilistä. Tissit näyttivät hyvältä, kantapään rupi ei ollut niin pahassa kunnossa kun hän oli muistanut ja mekko oli lainsäädännöllisen lyhyt, eli jalat olivat hyvin edustettuina. Hän kumartui vielä tutkimaan varpaankynsien pituusastetta ja huomasi pankkitunnuksensa vessanpöntön takana lattialla. Miten kummassa ne olivat sinne joutuneet? "Hei täältä tulee joku tosi mielenkiintonen ohjelma tilinpäätöksistä!"indiepoika huhuili sohvalta kun Riikka oli noukkimassa pankkitunnuksia lattialta ja laittamassa niitä mekkonsa söpöön taskuun. Melkoinen poika kun oli kiinnostunut tuon kaltaisista ohjelmista, mutta mikäs siinä, ehkä se on sitten ainakin tarpeeksi fiksu hankkimaan kunnon töitä ja tarjoamaan vakaan tulevaisuuden. Riikka istahti pojan viereen, mutta kyllästyi ohjelmaan noin kolmessa minuutissa ja päätti mennä laittamaan ruokaa. "Kuinka paljon luulet että tarvitaan kanaa, jos syödään vaan kahdenkesken pestopastaa?" Riikka kyseli kohteliaisuuttaan ja halusi saada jotain keskustelua aikaan. "Uskoisin että 2609 grammaa riittää!" poika huudahti takaisin undulaatin istuessa hänen olallaan tyytyväisenä. "Okei, 2609 grammaa..." Riikka mutisi ja ihmetteli numeroiden määrää, hän oli aina tehnyt ruokaa vaan kolminumeroisista summista kanaa. "Haluatko syödä tuota jäätelökakkua sillävälin kun käyn kaupassa ostamassa lisää kanaa? Minulla olikin sitä liian vähän." Riikka ehdotteli ja pojan nyökätessä tarjoili tälle palasen kakkua ja suuntasi sitten kulkunsa lähimpään kauppaan, joka oli auki kahteentoista. Voi tätä Helsingin kätevyyttä!

Read more...

Joulukuun viides

Herätyskello soi kello kuusi illalla samana päivänä. Tapahtumat koulussa olivat ottaneet voimille ja Riikka oli päättänyt ottaa pienet kauneusunet ennen treffejä indiepojan kanssa. Asunnossa oli hieman huono ilma ja undulaattikin valitteli kurjaa olotilaansa, joten Riikka raotti ikkunaa ja laittoi tuulettimen päälle kierrättämään raikkaan ilman suoraan undulaatille kaapin päälle. Oli loppusyksy ja ulkona oli pimeää, viidennestä kerroksesta näkyi mukavasti kotilähiön suloiset valot. Jokaisen valon takana oli ihminen, jokaisessa ikkunassa asui joku ja teki sekä ajatteli omia juttujaan. Riikka ihmetteli elämän monimuotoisuutta ja illan kauneutta ja yksi pieni kyynel vierähti hänen poskelleen. Undulaatti aisti herkän mielentilan ja istahti olalle, sekin halusi katsella ikkunasta. Riikka ei ollut ikinä tajunnut että linnusta voisi saada ystävän, hän oli aina tykännyt enemmän kissoista ja koirista ja muista karvaisista lemmikeistä, mutta oikeastaan undulaatti oli todella mukava seuralainen, varsinkin tämä yksilö. Hän päätti aloittaa treffeille valmistautumisen ja nosti undulaatin pöydälle, josta se sai seurata tapahtumia rauhassa. Viidennen asukokonaisuuden jälkeen Riikka päätyi sammaleen vihreään mekkoon, jossa oli mustia rinkuloita, jota muistuttivat hieman jääkiekkoja. Hän harjasi hiuksiaan pöyhkeimmiksi, sipaisi hieman poskipunaa, laittoi söpöt mustat nauhakengät jalkaan, nosti laukun olalleen ja hyvästeli undulaatin.

Indiepoika, jonka nimeä Riikka ei vieläkään tiennyt, oli valinnut tapaamispaikaksi uuden trendikahvilan, joka oli auki kahteen yöllä. Häneen ei tehnyt vaikutusta suuri Caesarin kuva, joka täytti koko vastaanottotilan seinän. Kahvilassa oli erilaisia huoneita, joissa oli toisistaan täysin erilaiset sisustukset. Indiepoika oli sanonut että Riikka löytää kyllä perille kun kysyy huonetta, jossa voisi pitää vaikka lastenkutsut. Suloinen pisamainen ja kiharahiuksinen nainen otti hänen takkinsa ja johdatti hänet fantasia-nimiseen huoneeseen, jossa todellakin oli erivärisiä huonekaluja ja yksisarvisen kuvia pitkin seiniä. "Kiitos Aamukaste kuin toit tämän kauniin naisen seurakseni!" Indiepoika sanoi ja nousi suutelemaan Riikan kättä ja antoi pisamanaiselle naiselle kympin. "Aamukaste on mun eksä, ihan hirveen mustasukkanen, siks meillä meni poikki" Indiepoika selitti. "Aijaa, no sepäs mielenkiintoista" Riikka lausahti ja mietti Aamukasteesta lähtevää mummovivahdetta, ehkä se johtui oudosta nimestä. Idiepoika selitteli innoissaan kahvilan monipuolisista toiminnoista, kuten unisex-vessoista ja huoneista joissa voi rennosti makoilla sohvilla ja pelata konsolipelejä. Yhtäkkiä indiepoika kysyi, josko Riikka haluaisi lähteä testaamaan unisex-vessaa hänen kanssaan. Niin outo kysymys, ettei hän voinut kuin suostua. Indiepoika tarttui häntä kädestä ja Riikka silmäili tämän erikoisen persoonan kroppaa. Suhteellisen leveät hartiat, pituutta yli 180cm, suht laiha kaikinpuolin, sirot kädet, litteä vatsa ja hetkinen... jotain jurotti pojan housuissa. Joko sieltä löytyvä tavara oli muuten vain kookasta, tai poika oli hyvin innoissaan vessareissusta. Indiepoika päästi Riikan kädestä irti heti kun he pääsivät vessaan sisälle ja suuntasi kulkunsa kohti yhtä koppia Riikan jäädessä peilaamaan hiuksiansa. Hän sai mielensä jo rauhoitettua, ehkä poika ei yrittäisikään mitään, halusi vaan seuraa vessaan niin kuin tytöt tekevät. Samassa Riikka tunsi kädet vyötäröllään ja tajusi, että poika oli hiipinyt hänen taakseen. Poika aloitti kiihkeät suudelmat, kohteena Riikan niska ja kaula ja mumisi: "Miehensieluni ei kestä enää, jossen saa läheisyyttä noin mielenkiinnostavalta naiselta" Riikka oli jo päättänyt mielessään ettei ryhtyisi tämän miehen kanssa mihinkään, mutta toisaalta suudelmat olivat juovuttavia ja jättivät kuumaa kihelmöintiä iholle, joka kaipasi lisää. Riikka ei halunnut lähteä tässä julkisessa vessassa tekemään ensimmäistä intiimimpää kontaktia, joten hän päätti ottaa tilanteen haltuunsa ja käännähti äkkiä määrätietoisesti ympäri ja pysäytti miehen touhut näykkäämällä tätä huulesta. Poika innostui tästä vielä enemmän ja hamuili Riikan huulia itselleen erittäin innokkaasti. Riikka nosti kätensä pojan kasvoille ja työnsi ne kauemmas omistaan. Poika näytti hetken olevan ihmeissään tilanteesta, mutta nautti selvästi naisen ollessa määräävänä osapuolena. "Ei nyt, ei täällä" Riikka aloitti. "Minulla on kotona mäyräkoira, mitä jos käytäisiin korkkaamassa se kaikessa rauhassa ja jatkettaisiin vähän yksityisemmissä tiloissa?" hän ehdotti. Poika oli heti mukana ehdotuksessa, katsoi peiliin ja suki hiuksiaan siistimmin, tarttui Riikkaa kädestä ja johdatti tämän märäätietoisesti narikan kautta ulos kahvilasta.

Read more...

Joulukuun neljäs

"Välittäminen on tärkeää! Anna kaksi euroa ja välitä!" joku juoppu huuteli puskasta Riikan matkatessa koulua kohti. Hänen hahmotuskykynsä ei riittänyt käsittämään miten juoposta välittäminen ja kaksi euroa liittyivät toisiinsa. Eihän sille nyt rahaa anna jos siitä välittää! Sehän menee vaan ja ostaa lisää viinaa ja on kauemmin tuossa samassa jamassa. Riikka oli tyytyväinen välittämisensä määrästä, ehkä hän vielä joku kaunis päivä saavuttaisi nirvanan jossain lavatansseissa.

Koulun postilaatikko oli täynnä punaisia kirjekuoria, niin täynnä että se pursui ylitse. Samassa Riikka näki poliiseja, jotka selkeästi vetivät eristysnauhaa postilaatikon ympärille, mitä ihmettä oli tapahtunut! Aulassa oli toinen eritysnauharinkula, jonka keskellä lepäsi rautakanki. "Anteeksi kaunis neiti..." Riikka käännähti ja näki tämän todella komean nuoren poliisin puhuvan hänelle. "Haluaisin vain kysellä että kuinka monelta saavuit kouluun tänään ja mitä teit ennen kuin tulit sisään rakennukseen?" Riikka ei saanut sanaa suustaan. Siinä seisoi aivan unelma aivan lähellä. Tummat kiharat hiukset, ruskeat suklaiset silmät, hymykuopat, hieman pisamia, täyteläiset ja hieman kapeat huulet, hampaat kimaltelivat kuin sokeripalat ennen kahviin uppoamista. Hänellä oli päällään siisti kauluspaita ja suorat mustat housut. Riikka oli aivan vahaa ja unohti hetkeksi missä oli. Oli vaan tuumista kiinni ettei heidän kätensä koskettaneet toisiaan. "No tuota siis öööh.... kun öööh, tulin tuota yyyyhdeksäksi ja olin tuota noin niiin ööö ostamassa talouspaperirullatelinettä!" Riikka takelteli ja ihmetteli sanoja, jotka hänen suustaan tulivat, kellohan oli yksi! Poliisi katsoi häntä kysyvästi ja nosti läjän karvoja Riikan nenän eteen. "Ovatko nämä klipsipidennykset sinun?" hän kysyi silmäripsiään kiihkeästi räpytellen. Riikka oli aivan ulalla tapahtumista ja pudisti vain päätänsä hädissään. Poliisinuorukainen katsoi häntä hieman hämillään, mutta tunsi sydämessään että tyttö puhui totta, olivathan pidennykset aivan väärän värisetkin. Riikka oli lähdössä kohti ruokalaa, mutta nuorukainen tarttui häntä kädestä. "Hei, anteeksi jos olin hieman ankara, mutta teen vain työtäni. Onhan tämä todella outo tilanne kaikinpuolin, en yhtään ihmettele että olet myös hämilläsi tilanteesta!" Riikka vaan tuijotti miehen syviin silmiin, hän oli joskus nähnyt samankaltaiset silmät Ruotsissa. Hänen ajatusketjunsa ruotsalaisesta komistuksesta katkesivat kun poliisi jatkoi yksinpuheluaan: "Haluaisitko lähteä kanssani ulkoilemaan jonain iltana? Minulla on sellainen kettukoira ja se haluaisi tutustua uusiin hurmaaviin ihmisiin, mitäs sanot?" mies selitteli ja ojensi lappua jossa olihänen puhelinnumeronsa. Riikka oli aivan ihmeissään, kahden päivän sisään kaksi treffikutsua! "No mutta mikä ettei!" hän vastasi ja väläytti suloisen hymyn. "Mutta nyt minun on mentävä, soitellaan!"

Read more...

Joulukuun kolmas

Koska Avonin joulukalenterissa on esillä nyt jo neljä luukkua ja koska lukijakuntani on liian kärsimätöntä porukkaa, julkaisen jo kolmannen päivän tekstin, olkaa hyvät!


Oli torstai ja Riikka heräsi rivoon uneen. Siinä esiintyi tuo eilinen uusi tuttavuus, mutta jostain syystä hän oli koira. Reilu ja huumorintajuinen, puhuva koira, joka kauniina kesäpäivänä juoksenteli Riikan kanssa pitkin niittyjä iloisesti haukkuen. Välillä kuitenkin koira muuttui taas samaksi söpöksi indiepojaksi yksipyöräisineen ja seuraavalla vilkaisulla hän oli taas koira. Riikka alkoi tuntea outoa kihelmöintiä vatsassaan ainakun poika tuli koiran muodossa hänen lähelleen. Uni alkoi käydä koko ajan ahdistavammaksi ja pian Riikka tunsi suurta halua ottaa suihin tältä pojalta, mutta samassa se muuttui taas koiraksi ja pojaksi, koiraksi, EI!

Hän makasi vielä hetken sängyssään miettien outoa untaan. Se johtui varmasti Villestä ja Villen pippelistä, jota Riikka oli joutunut liian usein tiirailemaan sen ilmestyessä jokaisessa illanvietossa liian lähelle suuta. Riikkaa ei sinäänsä haitannut sukuelimet lähellä näkökenttää, mutta joskus raja tulee vastaan jokaisella. Villessä ei sinäänsä ollut mitään vikaa, hän vaan oli hieman avoin ja sydämeltään nudisti, ei sillä etteikö Riikka itsekin hengannut kotonaan mieluiten alasti tissit vilkkuen suurista ikkunoista koko maailmalle, tai no ainakin pienelle osalle Helsinkiä. Hän nappasi nopsasti söpön mekon kaapistaan, korjasi sen vetoketjua hakaneulalla ja tunnollisesti lisäsi söpön punaisen vyötärönauhan somisteeksi. Hän hieman leijui katsoessaan peiliin, niin sievä! Astronauttikalenteri kertoi söpöllä vaalenpunaisella sydämellä että tänään olisi tiedossa treffit indiepojan kanssa. Toivottavasti se ei muuttuisi koiraksi, tai mikä yhteensattuma, toivottavasti poika ei veisi häntä lenkille koiransa kanssa! "Toivottavasti sillä ei edes ole koiraa" Riikka tuumi vaikka pitikin eläimistä hurjasti, se olisi vaan liian outoa tuollaisen unen jälkeen.

Read more...

Joulukuun toinen

"Saatanan simpanssin palli vittu" Riikka lauleskeli kotona vihaisena yrittäessään avata koodia. Googleen oli kirjoteltu numerot ja sana derivaatta erittäin monet kerrat ja etsitty apua jopa Floridasta asti, muttei koodi meinannut aueta millään. Onneksi ovikello soi ja suureksi hämmästyksekseen ovesta sisään putkahti Minna, jota Riikalla olikin jo ollut ikävä. "Kyllä ne tissit on edelleen isot ja olet yhtä söpö kuin ampiainen!" hän kujerteli Minnalle, joka samalla yritti selittää jostakin Akselista. Aikansa päällekäin selitettyään Riikka sai kerrotuksi derivaattaongelmansa. "Onneksi derivaatat oli mun lemppareita!" Minna hihkaisi ja avasi koodin erittäin nopeasti. "Ryhmän yksi suhde mittarimatoon on lineaarinen!" kuului silloin vaatekaapin päältä ja molemmat säpsähtivät. "IIIIK ESAHAAMU!" Minna kiljaisi ja juoksi vessaan piiloon. "Se on vaan mun undulaatti" Riikka selitti pelokkaalle Minnalle. "Miks ihmeessä sulla undulaatti?" Minna kysyi edelleen visusti vessanoven takaa. "Nokun se lennähti mun olalle tuola kaupungilla ja sitten yks söpö indiepoika anto mulle numeronsa, joten aattelin et ehkä se on poikamagneetti ja ajattelin pitää sen, sitäpaitsi sille tulee kylmä ulkona, enkä muistanut et missä vitussa keskustassa muka ois ees eläinkauppaa johon voisin sen viedä." Selityksen kuultuaan Minna uskalsi tulla ulos vessasta ja linnun nähtyään totesi ettei se edes näyttänyt yhtään Esalta. Tytöt jäivät tyytyväisinä suunnittelemaan treffikutsun sanamuotoja undulaatin laulaessa kaapin päällä. Täydellinen tyttöjen ilta!

Read more...

Joulukuun ensimmäinen

Oli synkkä ja myrskyinen aamupäivä kun tyylikkään elegantti nainen käveli kadulla kohti työpaikkaansa. Sade ropisi hiljalleen tehden asfaltista kauniisti kimaltelevan. "vittusaatana" nainen tokaisi pululle joka käveli hänen vierellään, mutta tajusi samassa ettei sade ollut toki pulun vika. "anteeks kiroilu, petyin vaan kun et ollut seeprapulu."

Riikka oli kaksikymppinen, elämää nähnyt, viisas nainen, jonka sisällä kuohui kesyttämätön porokoiran sydän valmiina odottamassa sitä oikeaa. Syksyisessä Helsingissä kello kuusi oli jo hämärää kun Riikka matkusta määrätietoisesti korkeat korot kopisten kohti korkeaa tornitaloa, jossa hän työskenteli sihteerinä. Hän oli kotoisin romanttisesta Toijalan kylästä jossa oli yksi risteys, niinpä suunnistaminen pääkaupungissa, monien risteysten labyrintissä oli joskus haastavaa. "Kuten taas tänään", hän totesi ohittaessaan eduskuntatalon joka ei ollut lähelläkään Hakaniemeä. "Väärä ratikka", Riikka totesi ja yliviivasi vihostaan taas yhden raitiovaunulinjan johon ei pitäisi koskaan nousta.

Samassa puhelin soi. "Mm-mmm, ooookei" Riikka mumisi ja lopetti puhelun voitonriemuisesti hymyillen. Taas kerran puhelu, jolla ilmoitettiin liian myöhään ettei töihin tarvinnutkaan tulla, tällä kertaa kuitenkin ratikkasekoilujen takia hän ei ollut vielä kerinnyt töihin asti, joten vitutusaste oli huomattavasti pienempi. Nyt kun täällä keskustassa asti on, voisi samalla käydä kattelemassa uusia elegantteja mekkoja arkivaatteiksi. Riikka hymyili niin tyytyväisenä että undulaatti lennähti hänen olalleen iloisesti laulaen. Riikka hätääntyi undulaatin ruumiinlämmöstä, olihan sentään syksy! "Missä vitussa täällä on joku eläinkauppa..." Hän käytti aivojensa kaiken kapasiteetin, muttei vaan synnynnäisenä ulkopaikkakuntalaisena keksinyt keskustasta yhtään eläinkauppaa. Riikka kaivoi siroilla, aistillisilla käsillään paskan kännykkänsä laukustaan ja soitti fiksuimmalle ihmiselle jonka keksi. "Jaakko missä vitussa keskustassa on eläinkauppa! Mun olkapäälle lennähti undulaatti ja haluun viedä sen sisälle lämpimään, nyt on syksy!" "Joo, mut äää, auta mua! Siis etsä tajuu et täydellistä ihmistä ei olekaan, saatana turpa kii!" Riikka löi luurin korvaan juuri oikealla hetkellä huomatakseen suloisen indiepojan ajavan häntä kohti yksipyöräisellä. "Tervehdys arvon leidi, teillä on erityinen lemmikki!" poika sopersi ja suuteli Riikan kämmentä. Pojalla oli siniset silmät, silti tummat, tummat kuin suomalaisen syvän järven vesi iltahämärässä ja tummat, tuuheat ja hieman sekavat hiukset. Eikun hetkinen, undulaatti olikin paskonut Riikan silmälaseihin! Pienen putsaamisen jälkeen hän tajusikin pojan hiusten olevan hieman oranssihtavat kuin Tarja Halosella, noh, mutta ei se haittaa! Poika silmäili Riikkaa erittäin ihastunut ilme kauniilla kasvoillaan ja Riikka päätti siinä samassa pitävänsä undulaatin jos sillä kerta nappasi tällaisia kaloja! Poika hymyili hyvin lumoavasti ja ojensi pienen paperilappusen jonka nurkassa möyri mittarimato. Lappusen keskellä risteili numeroita sielä täällä ja Riikka katsoi sekamelskaa avuttomana. "Älä näytä niin synkältä, siinä on vaan mun puhelinnumero pienen derivaattajekun takana!" Riikka ei halunnut myöntää ettei suhtautunut matematiikkaan aikanaan kovinkaan intohimoisesti, koska tunneilta pääsi aina liian myöhään syömään pyttipannua. Niinpä hän vain hymyili säteilevästi ja lupasi soittaa!

Read more...