Joulukuun kahdeksas
Taas on aivan liian innokkaita lukijoita, joten täältä tulee kahdeksas aikasessa!
Aurinko paistoi isoista ikkunoista joiden eteen Riikka oli unohtanut vetää verhot yön kiihkeinä tunteina. Pää tuntui raskaalta kuin puuaita, eihän hän ollut juonut kuin lasillisen punaviiniä. Hän käveli huterin askelin ikkunan luo ja sulki verhot, jaloissa tuntui viime yön urheiluliikkeet. Verhojen välistä hän näki lentokoneen, joka oli hiljalleen matkalla jonnekin kauas, tai niin hän epäili ja haaveili samalla lähdöstä lämpöön, pois koleasta syksystä. Hän säpsähti nähdessään Antonin loikoilevan sängyssään. Näin vieraat miehet eivät usein tehneet retkiä hänen sänkyynsä asti. Anton kuorsasi hiljaa ja samassa kännykkä surisi. Se oli Antonin ja se oli sängyllä, ettei poika itse kuullut sitä. Undulaatti havahtui siihen kaapin päältä ja alkoi lirkuttelemaan laulujaan. Riikka katsoi sitä tuimasti ja nosti sormen huulilleen kortoakseen linnulle, että tämän kannattaisi nyt mieluummin olla hiljaa. Kännykkä surisi edelleen ja Riikka mietti, pitäisikö se nostaa vai ei, pitäisikö sitä tutkia kun Anton ei huomaa. Äääh! Pitihän tilaisuus nyt käyttää hyväksi! Riikka nappasi puhelimen hiljaa ja matkasi sohvalle tutkimaan löytöään. Puhelu kerkesi juuri loppua ja ruudulla luki Äiti. Suloista että äiti soittelee pojalleen viikonloppuaamuna, tai no.. päivänä, kello oli jo kaksi. Taustakuvana oli joku lapamatoa muistuttava valkoinen pötkylä ja raatokärpänen, erittäin ällöttävää. Kalenteri ilmoitti tälle päivälle muistutuksen, joka sanoi "keinukytkin". Näppäimien välissä oli karvoja. Samassa Riikka ja Anton havahtivat kadulta kuuluvaa musiikkia ja Riikka palautti puhelimen Antonin viereen, tämän ollessa vielä tokkurassa. Anton haahuili Riikan viereen ikkunalle alasti ja katsoi unisilla silmillään hiukset sekaisin kulkuetta, joka matkasi tietä pitkin mustissaan. "Hautajaissaattue" totesi Anton hajamielisenä. "Hautajaissaattue? ei varmasti ole, miksi ne soittaisivat musiikkia ja mitä häh?" Riikka ihmetteli. "Oon mä nähny noita aikasemminkin, se on joku uus trendi" Anton vastas ja lähti keittämään teetä. Riikka seurasi saattuetta vielä jonkin aikaa ja todentotta, viimeisenä lipui auto, jossa oli arkku sisällä. Mahtoi olla mahtava vainaja kun noin pitkä saattue ja oikein torvensoittajatkin. Myöhäistä se on nyt noin mahtipontisia saattueita järjestää kun ei ole niitä edes itse näkemässä.
Aamu oli ollut todella outo, Anton oli touhunnut asioita kuin kotonaan ja Riikka oli hölmistyneenä seurannut pojan toimia sivusta ja päättänyt sitten ilmoittaa, että hänen olisi lähdettävä muutaman tunnin päästä junalla käymään Toijalassa, joten Antoninkin pitäisi varmaan liikuskella pois päin. Anton tivasi että kuka undulaattia hoitaa, johon Riikka oli vastannut ottavansa sen mukaan, mutta Anton ei uskonut, koska ei nähnyt sille häkkiä missään. Riikka hermostui ja selitti että aikoi käydä ostamassa sellaisen aivan kohta läheisestä Faunattaresta, koska ei ollut ennen matkustanut linnun kanssa ja hänen äitinsä oli hyvin kiinnostunut tyttärensä uudesta lemmikistä ja halusi nähdä sen. Lopulta Anton päätti lähteä Riikan kanssa samaa matkaa, joten hänen täytyi oikeasti käydä ostamassa häkki ja pakattava laukku matkaa varten, jonka oli keksinyt vain tekosyyksi.
