Joulukuun kymmenes & yhdestoista
Hihi unohin, joten tulee nyt samassa! Ootte saanu jo niin monta kertaa etuajassa näitä ettei saa valittaa nyt!
Juna Tampereelle lähestyi uhkaavasti, eikä Riikka vieläkään tiennyt, että lähteäkö käymään kotona vai ei. Äiti haluaisi nähdä undulaatin, mutta olisi mukavampaa pysyä vain Helsingissä rauhassa. Hän päätti lähteä kotiin kantamuksineen, undulaatillekin olisi mukavempaa tottua ensin omaan kotiinsa, ennenkun sitä lähdetään roudaamaan kylille. Hän saapui bussipysäkille ja kerrankin hänen bussinsa oli juuri valmiina lähtöön. Mukava kuski näki pienehkön naisen suurien kantamuksien kanssa ja nousi ratin takaa auttamaan Riikan kantamuksineen bussiin. "Minulla on suolavesiakvaario, tai siis merivesiakvaario jos haluat joskus tulla sitä katsomaan!" kuski kertoi ja antoi käyntikorttinsa. Jo oli aikoihin eletty, bussikuskeilla käyntikortit. Bussi lipui parkkipaikan yli ja undulaatti päätti ottaa torkut. "Mitenhän linnut pystyvät nukkumaan tuollaisessa keinussa" Riikka mietti itsekseen ja tarkasteli mainoksia bussissa. Yhdessä oli kirjamessujen ohjelma ja toisessa mainostettiin sokerittomia karkkeja, jotka parantavat hampaita. Jeesus, siunaa nämä lihapullat... kuului Riikan taskusta, puhelin! Hän ei ollut vieläkään tottunut tähän uuteen soittoäänen, jonka oli päättänyt vaihtaa ihan vain siksi, että kyseinen biisi soi hänen päässään koko ajan. Biisi soi suht kauan ennenkun Riikka sai puhelimen käsiinsä ja vastasi. "Moi! Ajattelin vaan, että voisitsä tuoda sieltä hesasta sitä ihanaa huulirasvaa joka on pinkissä purkissa sitkun tuut toijalassa käymään?" Puhelimen toisessa päässä oli hänen lapsuudenystävänsä Enni, jonka mielestä oli kaikista paras asia, että hänen ystävänsä asui niinkin suuressa metropolissa kuin Helsinki. Joka kerta Toijalaan mennessään Riikan oli tuotava kaikkea "merkkikamaa" kuten nyt tätä Bodyshopin vadelmahuulirasvaa. Sitä kun ei Toijalan ABCltä saanut. "Niin ja sithei, haluutko mun ipodin? En oikeesti oo tehny sillä ikinä mitään ja eikö sun soitin ollukin rikki?" "Joo tuon huulirasvaa ja voin ottaa sun ipodin, en kyllä varmaan osaa käyttää sitä! En kyllä tiiä että millon oon tulossa sinne seuraavan kerran, mutta ilmottelen sitten! Nyt on itseasiassa kiire.. oluelle!" Riikka vastasi. "Oluelle lounasaikaan?" Enni ihmetteli. "Nojoo yks Markus on vähän erikoinen persoona, itseasiassa ollaan menossa brunssille kera oluen." Riikka selitteli, vaikke oikeasti ollut nähnyt Markusta aikoihin, eikä kertaakaan käynyt tämän kanssa oluella, ehkä pitäisi käydä joskus ja brunssilla myös. "Ai että ihan miehiä, ihanaa! Kyllä siellä hesassa kelpaa, mut nojoo moi!" Enni sirkutti ja lopetti puhelun. "Ah nuo maalaiset..." Riikka huokaisi. Bussi lipui hitaasti eteenpäin ja Riikka vaipui ajatuksiinsa. "Silmät ovat sielun peili" sanoi eräs meikkimainos matkalla ja toinen mainosti Rieseneitä, vieläkö niitäkin oli olemassa! Äkkiä hän havahtui ajaneensa jo aikaa sitten pysäkkinsä ohi ja kiirehti painamaan nappia sormella. Bussista ulos päästyään hän kiroili keveästi ja näki toisesta suuntaa bussin lähestyvän, jolla hän pääsisi kotiin. Riikka ei yleensä juossut, ikinä mutta nyt hän ei jaksanut jäädä näiden kantamuksiensa kanssa matkalle yhtään pidemmäksi aikaa. Undulaatti valitti kovasta kyydistä, mutta he ehtivät bussiin juuri ajoissa. Riikka päätti ettei tällä kertaa ajattelisi mitään muuta kuin oikealla pysäkillä jäämistä.
