Joulukuun ensimmäinen
Oli synkkä ja myrskyinen aamupäivä kun tyylikkään elegantti nainen käveli kadulla kohti työpaikkaansa. Sade ropisi hiljalleen tehden asfaltista kauniisti kimaltelevan. "vittusaatana" nainen tokaisi pululle joka käveli hänen vierellään, mutta tajusi samassa ettei sade ollut toki pulun vika. "anteeks kiroilu, petyin vaan kun et ollut seeprapulu."
Riikka oli kaksikymppinen, elämää nähnyt, viisas nainen, jonka sisällä kuohui kesyttämätön porokoiran sydän valmiina odottamassa sitä oikeaa. Syksyisessä Helsingissä kello kuusi oli jo hämärää kun Riikka matkusta määrätietoisesti korkeat korot kopisten kohti korkeaa tornitaloa, jossa hän työskenteli sihteerinä. Hän oli kotoisin romanttisesta Toijalan kylästä jossa oli yksi risteys, niinpä suunnistaminen pääkaupungissa, monien risteysten labyrintissä oli joskus haastavaa. "Kuten taas tänään", hän totesi ohittaessaan eduskuntatalon joka ei ollut lähelläkään Hakaniemeä. "Väärä ratikka", Riikka totesi ja yliviivasi vihostaan taas yhden raitiovaunulinjan johon ei pitäisi koskaan nousta.
Samassa puhelin soi. "Mm-mmm, ooookei" Riikka mumisi ja lopetti puhelun voitonriemuisesti hymyillen. Taas kerran puhelu, jolla ilmoitettiin liian myöhään ettei töihin tarvinnutkaan tulla, tällä kertaa kuitenkin ratikkasekoilujen takia hän ei ollut vielä kerinnyt töihin asti, joten vitutusaste oli huomattavasti pienempi. Nyt kun täällä keskustassa asti on, voisi samalla käydä kattelemassa uusia elegantteja mekkoja arkivaatteiksi. Riikka hymyili niin tyytyväisenä että undulaatti lennähti hänen olalleen iloisesti laulaen. Riikka hätääntyi undulaatin ruumiinlämmöstä, olihan sentään syksy! "Missä vitussa täällä on joku eläinkauppa..." Hän käytti aivojensa kaiken kapasiteetin, muttei vaan synnynnäisenä ulkopaikkakuntalaisena keksinyt keskustasta yhtään eläinkauppaa. Riikka kaivoi siroilla, aistillisilla käsillään paskan kännykkänsä laukustaan ja soitti fiksuimmalle ihmiselle jonka keksi. "Jaakko missä vitussa keskustassa on eläinkauppa! Mun olkapäälle lennähti undulaatti ja haluun viedä sen sisälle lämpimään, nyt on syksy!" "Joo, mut äää, auta mua! Siis etsä tajuu et täydellistä ihmistä ei olekaan, saatana turpa kii!" Riikka löi luurin korvaan juuri oikealla hetkellä huomatakseen suloisen indiepojan ajavan häntä kohti yksipyöräisellä. "Tervehdys arvon leidi, teillä on erityinen lemmikki!" poika sopersi ja suuteli Riikan kämmentä. Pojalla oli siniset silmät, silti tummat, tummat kuin suomalaisen syvän järven vesi iltahämärässä ja tummat, tuuheat ja hieman sekavat hiukset. Eikun hetkinen, undulaatti olikin paskonut Riikan silmälaseihin! Pienen putsaamisen jälkeen hän tajusikin pojan hiusten olevan hieman oranssihtavat kuin Tarja Halosella, noh, mutta ei se haittaa! Poika silmäili Riikkaa erittäin ihastunut ilme kauniilla kasvoillaan ja Riikka päätti siinä samassa pitävänsä undulaatin jos sillä kerta nappasi tällaisia kaloja! Poika hymyili hyvin lumoavasti ja ojensi pienen paperilappusen jonka nurkassa möyri mittarimato. Lappusen keskellä risteili numeroita sielä täällä ja Riikka katsoi sekamelskaa avuttomana. "Älä näytä niin synkältä, siinä on vaan mun puhelinnumero pienen derivaattajekun takana!" Riikka ei halunnut myöntää ettei suhtautunut matematiikkaan aikanaan kovinkaan intohimoisesti, koska tunneilta pääsi aina liian myöhään syömään pyttipannua. Niinpä hän vain hymyili säteilevästi ja lupasi soittaa!
